Hannu

Uros (kastroitu), n. 8-vuotias

Daniela oli joulun alla matkalla maaseudulle ruokkimaan kulkukoiria ja juuttui jouluruuhkaan maantiellä Bukarestin ulkopuolella. Autoletkan hitaasti liikkuessa Daniela havaitsi tienvarrella kaksi mustaa koiraa, jotka istuivat hämmentyneinä autojen liikkuessa ohitseen. Daniela pysäytti auton ja haki pelokkaat ystävykset autoonsa. Koko pelastusoperaation ajan molemmilla koirilla oli huoli kaveristaan, koska ne olivat kovin kiintyneitä toisiinsa. Ystävykset nimettiin Hannuksi ja Kertuksi.

Hannu oli heti tarhalle tullessaan kaveruksista rohkeampi. Hannulla on ikää jo noin 8-vuotta eikä se tunnu hätkähtävän pienistä. Se tutustuu rohkeasti uusiin ihmisiin eikä sillä ole ongelmia tarhan muiden koirien kanssa. Hannulla on ystävällinen ja sosiaalinen luonne. Vaikka Hannu on jo aikuisen koiran iässä, se on aktiivinen ja reipas herrasmies. Se on hyväntuulinen ja utelias ja siitä saa varmasti innokkaan ystävän metsälenkeille. Hannun toinen takajalka on hieman toista lyhyempi mutta se ei tunnu haittaavan menoa lainkaan. Hannu on melko pienikokoinen matajalkainen koira, joka painaa noin 10 kiloa. Hannulla on vielä useita virkeitä vuosia edessään ja sen soisi pääsevän pian pois tarhalta.

Vaikuttaa siltä, että Hannulla on aiemmin ollut koti ja siksi sen on vaikea käsittää, että elämä rajoittuu vain pieneen betonipohjaiseen ulkotarhaukseen. Hannulle etsitään kotia, jossa poika saa osakseen ihmisen huomiota ja hoivaa. Hannu tulee tarhalla ainakin narttukoirien kanssa hyvin toimeen, joten Hannun tulevassa kodissa voi myös olla lajitovereita. Hannu voidaan myös luovuttaa yhteisadoptioon Kertun kanssa, mikäli tulevassa kodissa olisi sijaa kahdelle tassukkaalle. Hannun tulevalta kodilta odotetaan ymmärrystä, että entiselle katukoiralle monet kotikoiran elämään kuuluvat asiat saattavat olla uusia. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Hannulle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli kiinnostuit Hannusta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.