Pamela

Narttu, s. 6.12.2019

Pamelan isä ja äiti asuvat pienen bukarestilaisen tehdaspihan suojissa. Niillä on olosuhteisiin nähden kelvolliset oltavat ja tuttavalliset vartijat huolehtivat niiden ruokkimisesta. Mutta kuten leikkaamattomille katukoirille käy, ennen pitkää ne saavat ei-toivottuja jälkeläisiä. Näin kävi tälläkin kertaa ja nyt tehdaspihalla on viisi pentua, joita tehtaanomistaja ei sinne halua. Daniela saikin avunpyynnön hakea pennut tai ne vietäisiin kaupungin ulkopuoliselle peltoalueelle. Se on paikka, jonne hylätään tämänkaltaisia vahinkopentueita lakkaamatta pois silmistä. Daniela lupasi huolehtia pennuista ja nyt niille etsitään koteja.

Pamela on pentueen suurikokoisin ja samalla myös rohkein ja uteliain. Vaikka itselleen vieraat ihmiset hiukan ujostuttavat, Pamela rohkaistuu nopeasti tulemaan tykö hakemaan rapsutuksia. Pamela on ystävällinen ja touhukas pörröturkki, joka peuhaa iloisesti sisarustensa kanssa.

Pamelan emo ja isä ovat noin 20-25 kiloisia ja säkäkorkeudeltaan noin 50-60 cm. Pamela kasvaa aikuisena arviolta samankokoiseksi eli ihan pienikokoiseksi tämä tyttö ei jää.

Pamela on tottunut elämään ulko-olosuhteissa ja koiralauman keskellä. Pamelalle etsitään kotia, jossa sillä on yksi tai useampi koirakaveri tukenaan opettamassa kotikoiran elämää.

Pamela on pentu, joka tarvitsee kodin jossa se saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Pamelan tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista pentukoiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Huomaathan, että koiran käytös voi muuttua tarhaolosuhteiden vaihtuessa uuteen ympäristöön. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Pamelasta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.