Penny

Narttu, n. 5-6 kk

Daniela kävi ruokkimassa pahamaineisen tehdasalueen koiria ja tuttuun surulliseen tapaan alueelle oli hylätty lisää sekä aikuisia että pentukoiria. Pienikokoinen ja riemukas Penny-pentu oli yksi onnekas, jonka Daniela pelasti omalle koirasuojalleen.
Penny on varsinainen ilopilleri. Tytön valokuvaaminen on vaikeaa, koska menoa ja meininkiä riittää niin, ettei Penny malta pysyä paikoillaan. Se hakee muita koiria kanssaan leikkimään ja ihmisiä se käy aina ehtiessään suukottelemassa.


Pennylle etsitään kotia, jossa sillä on virikkeitä ja jossa se saa positiivista ohjausta opetellessaan kotikoiran elämää.
Penny on pienikokoinen, jolla on nyt painoa n. 6 kiloa, säkäkorkeus n. 35 cm ja kaulanympärys 25 cm.
Molly saattaa vielä hieman kasvaa mutta se jää melko pieneksi.