Pyry

Uros (syntynyt arviolta huhtikuussa 2019)

Magdalle tuotiin steriloitavaksi pienikokoinen emokoira, joka oli synnyttänyt keväällä seitsemän pentua. Koiran omistaja pyysi Magdaa ottamaan pennut tai muuten ne hylättäisiin pellolle oman onnensa nojaan. Magda luonnollisesti otti pennut koiratarhalleen turvaan ja nyt näille kaikille etsitään omia koteja.

Pyry on toinen lauman kahdesta pojasta. Pyry painaa tällä hetkellä noin 4-5 kiloa ja se luultavasti jää myös aikuisena pieneksi. Koirien emo on pienikokoinen mutta isän koosta ei ole tietoa. Siitä syystä näiden pentujen tarkkaa kokoa aikuisena ei voida kuin arvailla.

Pyry on hieman ujo, kun sitä ensimmäisen kerran lähestyy. Se kuitenkin antaa kiltisti koskea itseensä ja hetken rapsuttelun jälkeen se jää syliin istumaan ja mietiskelemään maailman menoa.

Pyrylle etsitään kotia, joka on sitoutunut pentukoiran kasvattamiseen positiivisella ja pitkäjänteisellä otteella. Koska Pyry on tottunut elämään koiralaumassa, sille olisi varmasti mielekästä päästä kotiin, jossa sillä on koirakaveri tukemassa kotiutumista.

Monen asian opettelu tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa mutta Pyrystä saa varmasti aivan ihanan perheenjäsenen.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Pyrystä, täytä adoptiohakemus sivuillamme.