BART

Uros, n. 5 kk

Bart ja siskonsa Bella syntyivät pihakoiran pennuiksi ja ne saivat kasvaa emonsa rinnalla tutussa pihapiirissä ensimmäiset elinkuukautensa. Näiden epätoivottujen pentujen kasvettua omistaja oli kuitenkin sitä mieltä, että pihapiirissä ei enää löydy näille sisaruksille tilaa ja ne oltiin hylkäämässä katujen armoille. Eläinsuojelija Gabriela riensi apuun ja haki kaksikon koirasuojalleen Bukarestiin turvaan.

Sisarukset ovat onneksi saaneet elää suojaisaa ja turvallista pennun elämää ja niistä on kasvanut iloisia ja luottavaisia vesseleitä. Ne pitävät muista koirista ja ihmisistä. Ne ovat pentumaiseen tapaan aktiivisia, iloisia ja leikkisiä. Pennut ovat tottuneet syntymästään asti ihmisen läsnäoloon, joten ne ovat kovin sosiaalisia ja pitävät ihmisen huomiosta.

Bart on nyt noin 5-kiloinen ja painoa saattaa vielä tulla jonkun verran lisää. Bart jää kuitenkin pienikokoiseksi ja lyhyiden tappijalkojen vuoksi se jää matalarakenteiseksi. Etsimme Bartille kotia, jossa sitoudutaan nuoren koiran johdonmukaiseen kasvattamiseen ja positiivisella palkitsemisella kouluttamiseen. Esimerkiksi sisäsiisteys ja hihnakävely tulevat olemaan Bartille aivan uusia asioita. Bartille voisi olla mieluisaa, jos kodissa on ystävällinen koirakaveri.