JESSI

Narttu, n. 6-7 vuotias

Pienen Jessin elämä ei ole ollut helppoa. Se löytyi nuorena koirana, kuusi vuotta sitten, kadulta hylättynä ja sille löydettiin Romaniassa uusi koti nuoren pariskunnan luota. Pariskunta erosi kuitenkin pian ja Jessi annettiin miehen vanhemmille. Siitä asti Jessi on elänyt yksin virikkeettömässä, betonipäällysteisessä pihassa, kesät talvet.

Jessin pentuna pelastanut eläinsuojelija sai vasta kuukausi sitten kuulla Jessin karuista olosuhteista ja haki tämän kotiinsa turvaan. Jessin korvalehdet olivat todella pahasti tulehtuneet ja niitä on nyt hoidettu kuntoon. Jessi on todella rauhallinen tyttö. Se asuu tällä hetkellä kerrostalossa kolmen kissan ja yhden koiran kanssa. Se on sopeutuvainen ja tulee toimeen eläinten kanssa mutta ihmisiä Jessi kuitenkin kaipaa eniten rinnalleen. Asunnossa se ei hauku ja osaa tehdä tarpeensa ulos. Vahinkoja tulee vain silloin, kun se joutuu olemaan sisällä pitkän päivän ilman ulkoilua.


Jessi painaa 6,5 kiloa eli on siis pienikokoinen. Jessi on steriloitu ja sen hammaskivi poistetaan vielä ennen Suomeen tuloa.