Adoptiohakemus kissa

Ihanaa että olet päätynyt tänne asti. Ennen hakemuksen täyttämistä luethan sivuiltamme huolellisesti adoptiosta  (esim. adoptiokustannus ja mitä siihen sisältyy).

Olethan myös harkinnut mm. seuraavia asioita: Onko elämäntilanteesi tarpeeksi vakaa uuden perheenjäsenen ottamiseen? Onko koko perhe valmis tekemään töitä eläimen kotiutumisen eteen? Onko perheelläsi riittävästi aikaa ja taloudellisia resursseja eläimen laadukkaaseen hoitamiseen? Tiedostathan myös, että eläimen käytös voi muuttua ja kotiutumiseen voi kulua aikaa, jopa useita kuukausia.

Kissa on todennäköisesti matkan jälkeen väsynyt ja stressaantunut, eikä välttämättä heti jaksa seurustella, vaikka olisikin ihmisrakas. Se ei välttämättä ole heti sisäsiisti, vaikka vessan käyttö normaalioloissa olisikin hallussa. Kissa saattaa raapia sohvaa tai pudotella kallisarvoisia tavaroita pöydältä lattialle. Olethan kaikesta huolimatta sitoutunut kissaan sen loppuelämän ajan.  Adoptio on hieno valinta mutta se ei ole helpoin eikä paras valinta kaikille kissan hankkimista suunnitteleville.

Täytä lomake huolella ja ajatuksella. Otamme noin viikon kuluessa yhteyttä sopiviksi katsomiimme koteihin pääsääntöisesti puhelimitse. Lomakkeen täyttäminen ei sido hakijaa ja päätös adoptiosta tehdään vasta puhelinhaastattelun jälkeen. Yhdistys auttaa hakijaa sopivan kissan valinnassa.

Lähettämällä tämän lomakkeen hyväksyt, että yhdistyksen kissavaraajat käsittelevät antamiasi tietoja adoption toteuttamiseksi.

Sydämellinen kiitos Sinulle, että haluat antaa kodin kodittomalle.

HUOM! Tähdellä merkityt kohdat ovat pakollisia täytettäviä. Lomakkeen lähettäminen ei onnistu, jos se on  puutteellisesti täytetty.