Tito

Tito
Uros, kastroitu, n. 1,5 vuotias
Tito löytyi hylättynä kadulta Romaniassa. Paikallinen eläinsuojelija Cera haki Titon turvaan koirasuojalleen ja pojalle etsitään nyt omaa loppuelämän kotia.
Tito on ystävällinen ja hyväntuulinen poika. Se on nuoren koiran tavoin utelias ja leikkisä. Se suhtautuu ihmisiin luottavaisesti eikä se vierasta lapsia. Tito hyväksyy toiset koirat kuin kissatkin. Se antaa hyvin käsitellä itseään.
Tito on pienikokoinen koira, jonka säkäkorkeus noin 35 cm ja painoa on alle 9 kiloa.
Titolle etsitään kotia, jossa se saa ihmisen läheisyyttä ja koiralle sopivaa aktivointia.
Tito varmasti viihtyisi kodissa, jossa on paljon yhdessäoloa ja arjen rutiinit tuomassa turvaa. Tito on luonteeltaan melko rauhallinen.
Titon uudessa perheessä voisi olla nelijalkaisia ystäviä. Mikäli se on kodin ainoa lemmikki, sille tulee mahdollistaa runsaasti kohtaamisia lajikumppaneidensa kanssa.
Koska Titon elämässä on ollut paljon muutoksia, uuden kodin tulee varautua aloittamaan kaikki kotikoiran elämään kuuluvien taitojen opettelu alusta. Sisäsiisteys, hihnakävely ja muut taidot saattavat vaatia opettelua. Adoptoijan tulee sitoutua Titon kasvattamiseen positiivisen vahvistamisen keinoin ja ymmärtää, että monet uudet asiat etenkin kotiutumisen alkuvaiheissa voivat olla jännittäviä.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Huomaathan, että koiran käytös voi muuttua koiran olosuhteiden vaihtuessa uuteen ympäristöön. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Titosta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Traces rekisterinumero: 2308/0521/2018.
Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituina/kastroituina.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.