Walma

Walma
Narttu, steriloitu, noin 2-3 vuotias
Walman omistajat toivat tämän pienen tytön Cristianan koirasuojalle sen ollessa alle vuoden ikäinen. Walman mielestä tarhaelämä ja eritysesti tarhan suuremmat koirat olivat aluksi kovin pelottavia. Walma on nyt viettänyt noin kaksi vuotta koirasuojalla ja on tottuneesti tarhan puuhissa muiden mukana. Se on iloinen ja touhukas tyttö ja se nauttii ihmisiltä saamastaan huomiosta.
Walmalla on ikää noin kolme vuotta. Se painaa noin 7 kiloa (säkäkorkeus noin 25 cm, selän pituus noin 35 cm).
Walmalle etsitään kotia, jossa se saa olla perheen touhuissa mukana. Se on aktiivinen eikä siitä ole pelkäksi sohvaperunaksi. Walman kaveriksi voisi sopia yksi tai useampi ystävällinen koiratoveri.
Walma on elänyt suuren osan elämästään tarhalla ja monet kotikoiran elämään kuuluvat taidot ovat sille luultavasti uutta. Tulevan kodin pitää varata kärsivällisyyttä uusien tapojen opettamiseen. Sisäsiisteys ja hihnakävely saattavat vaatia harjoittelua. Adoptoijan tulee sitoutua tytön kasvattamiseen positiivisen vahvistamisen keinoin ja ymmärtää, että monet uudet asiat etenkin kotiutumisen alkuvaiheissa voivat olla jännittäviä.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Huomaathan, että koiran käytös voi muuttua koiran olosuhteiden vaihtuessa uuteen ympäristöön. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Walmasta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Traces rekisterinumero: 2308/0521/2018.
Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituina/kastroituina.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.