Sonya

Narttu, s. arviolta syyskuussa 2019

Sonya-pentu löytyi emonsa Ainon ja kolmen sisaruksensa kanssa heikossa kunnossa pellolle hylättyinä. Kaksi pentueen sisarusta menehtyi parvoon mutta siskonsa Selman kanssa Sonya on nyt kasvanut kolmen kuukauden ikään.

Sonya on eläinsuojelija-Simonan hoidossa saanut reilusti painoa ja siitä on kasvanut iloinen ja leikkisä tyttö. Sonya on nuoren pennun tavoin vilkas ja energinen ja se nauttii muiden pentujen kanssa peuhaamisesta. Sonya on myös kovin sosiaalinen ja se pyrkii heti ihmisen syliin hellittäväksi.

Sonyalla on n. kolmen kuukauden iässä painoa alle neljä kiloa. Sonya jää aikuisena oletettavasti melko pieneksi, arviolta alle 10-kiloiseksi. Sonyan isästä ei ole tietoa mutta sen Aino-äiti on pieni ja sirorakenteinen.

Sonya vaikuttaa reippaalta ja ihmisrakkaalta tytöltä. Koska Sonya on niin tottunut koiraseuraan, se voisi olla onnellisimmillaan kodissa, jossa sillä on yksi tai useampi koiratoveri leikkiseurana ja tukena kotiutumisessa.

Sonyan tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista pentukoiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa mutta Sonyasta saa mitä rakkaimman perheenjäsenen.

Sonya on valmis matkustamaan Suomeen tammikuun aikana, kun kaikki tarvittavat rokotukset ovat kunnossa.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Sonyasta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.