Tammy

Narttu, s. arviolta syyskuussa 2019

Tammyn ja sen sisarusten tarina on kovin tyypillinen Romaniassa. Niiden emo, steriloimaton pihakoira, sai ei-toivotut pennut, jotka omistajansa oli aikeissa hylätä oman onnensa nojaan. Pennut kuitenkin haettiin turvaan ja ne ovat nyt kasvaneet terveiksi ja reippaiksi veijareiksi, jotka olisivat valmiita siirtymään tarhalta omiin koteihinsa.

Tammy on noin viiden kuukauden ikäinen, iloinen ja leikkisä tyttö. Se elelee yhdessä sisarustensa ja koirasuojan muiden pentujen kanssa. Se viihtyy hyvin koiraseurassa ja saa turvaa koirasuojan ystävällisiltä aikuisilta koirilta.

Tammyn emo ja isä ovat noin 10-kiloisia pienehköjä koiria ja sellaiseksi Tammynkin arvioidaan kasvavan. Tammy painaa viiden kuukauden iässä noin 6 kiloa ja säkäkorkeutta sillä on alle 30 cm.

Tarhaoloissa Tammylla ei ole päivän aikana paljoa ihmiskontekteja. Se on ystävällinen ja luottaa tuttuihin tarhan työntekijöihin. Tammy hetken ujostelee itselleen vieraita ihmisiä mutta jo pian rapsutteluiden jälkeen se iloisesti heiluttaa häntäänsä ja pyytää lisää silittelyjä. Tammy saa kaikkein eniten tukea ja turvaa koirasisaruksistaan ja siksi Tammylle etsitään kotia, jossa sillä on yksi tai useampi koirakaveri rinnallaan.

Tammy on pentu, joka tarvitsee kodin jossa se saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Tammyn tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista pentukoiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Huomaathan, että koiran käytös voi muuttua tarhaolosuhteiden vaihtuessa uuteen ympäristöön. Adoptoijan tulee
olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Tammysta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.