• Amelie4
  • Amelie3
  • Amelie3
  • Amelie5
  • Amelie2
  • Amelie1

Amelie

Narttu (steriloitu), n. 1-2 -vuotias
Daniela oli maaseudulla ruokkimassa kulkukoiria, kun huomasi autostaan pellonlaidalla istuvan pikkukoiran. Koira oli uupuneen oloinen ja se vierasti lähestyvää ihmistä. Ruuan avulla Daniela sai tämän nälkäisen tytön houkuteltua lähelleen ja lopulta otettua autoonsa turvaan.
Ameliella on ikää noin 1-2 vuotta. Se on pienehkö koira, joka painaa kahdeksan kiloa.
Amelie on herkkä ja viisas koira. Sen katseessa näkyy vielä hetkittäin surumielisyyttä, mutta rentoutuessaan nuoren koiran elämänilo tulee esiin. Amelie vaikuttaa ystävälliseltä lajitovereitaan kohtaan eikä tarhaoloissa pyri dominoimaan. Amelien tarhakaverina on toinen nuori narttukoira ja niiden yhteiselo sujuu mainiosti. Ne hakevat toisistaan turvaa ja nukkuvat kiinni toisissaan. Amelie varmasti kotiutuisi tulevassa kodissaan nopeasti, jos sillä olisi ystävällinen koirakaveri rohkaisemassa.
Ihmisiä Amelie alussa hieman ujostelee mutta se on kovin kiltin oloinen ja antaa käsitellä itseään. Se pian kiintyy ihmisiin, kunhan hetken pohdittuaan on kerännyt rohkeutta. Tämän tytön luottamuksen ansaittuaan siitä saa mitä uskollisimman ystävän.
Amelie on vielä nuori ja se tarvitsee kodin, jossa on tarjolla riittävästi liikuntaa, virikkeitä ja mielekästä touhua. Amelien tulevalta kodilta vaaditaan myös ymmärrystä, että entiselle katukoiralle jotkut kotikoiran elämään kuuluvat asiat saattavat olla uusia. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Amelielle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn voi vaatia adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa. Amelien tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli kiinnostuit Ameliesta, täytä adoptiohakemus:
Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna/kastroituina.
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Traces rekisterinumero: 2308/0521/2018 (rekisteröinti voimassa 24.4.2021 asti).
Onnentassut ry kuuluu vastuullisiin Responsible Rescue -yhdistyksiin koirien ja kissojen tuonneissa Suomeen.