Arttu

Uros, kastroitu, n. 1-vuotias.

Arttu on nuori koira, jonka taustoista tiedämme vain sen, että poika hylättiin alle vuoden ikäisenä Bukarestin lähistöllä olevalle metsäalueelle. Sieltä yhteistyökumppanimme Daniela haki tämän ystävällisen pojan turvaan koirasuojalleen.

Arttu saapui Suomeen (Kuopioon) kotihoitoon helmikuussa -21.

Arttu on keskikokoinen ja painaa 14,5 kiloa. Artun säkäkorkeus on noin 48 cm. Artun rotutaustaa voi vain arvailla mutta vaikuttaisi siltä, että pojassa on ainakin osittain labradorinnoutajaa.

Arttu on ystävällinen ja iloinen poika. Se on vielä pentumaisen leikkisä ja nauttii muiden koirien kanssa touhuamisesta sekä ulkona liikkumisesta ja nuuskuttelusta. Arttu on uusissa tilanteissa ensin hieman ujo ja alistuva mutta kun poika kokee olonsa turvalliseksi, se tulee ihmisten lähelle hakemaan rapsutuksia ja hellyyttä. Toisia koiria Arttu lähestyy uteliaan kiinnostuneena. Artun kotihoitokodissa on kissoja ja niistä se ei ole moksiskaan.

Kotihoitajan kertoman mukaan Arttu ruokailee sovussa muiden koirien kanssa. Arttu antaa hienosti käsitellä itseään ja suihkuttelut ja harjailut sujuvat jo tottuneesti. Arttu on viikossa oppinut lähes sisäsiistiksi mutta vahinkojakin vielä sattuu. Arttu vielä vierastaa valjaita mutta suostuu silti kiltisti ulkoilemaan ne yllään ja hihnakävely sujuu jo mallikkaasti.

Arttu on nuori ja aktiivinen poika, joka nauttii touhuta koiraseurassa ja sille etsitäänkin ensisijaisesti kotia, jossa sillä on yksi tai useampi koiraystävä leikkitoverina ja tukena kotiutumisessa.

Arttu on vielä nuori ja se varmasti oppii kotikoiran tavoille mutta adoptoijan tulee varautua siihen, että uuden opettelu vaatii kärsivällisyyttä. Moni asia on pojalle vielä uutta ja mahdollisesti jännittävääkin. Adoptoijan tulee antaa Artulle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Huomaathan, että koiran käytös voi muuttua koiran olosuhteiden vaihtuessa uuteen ympäristöön. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Artusta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.