Bob

Uros, s. arviolta lokakuussa 2020
Daniela pelasti marraskuun lopulla kymmenen pentukoiran pesueen koirasuojalleen. Pennut oli hylätty pahvilaatikossa pellolle ja ne saatiin turvaan juuri ennen pakkasöiden tuloa Romaniaan. Pennuilla kävi valtava onni, että ne pääsivät nopeasti luonnon armoilta koirasuojalle ja jokainen niistä pysyi terveenä. Pennut ovat nyt noin kolmen/neljän kuukauden ikäisiä ja ne ovat helmikuussa valmiita matkaamaan Suomeen.
Bob on sisaruskatraan pienikokoisin. Siitä kasvaa arviolta pieni / pieni keskikokoinen aikuisena mutta tarkkaa kokoa täysikasvuisena voi vain arvuutella. Bob painaa tällä hetkellä noin 2,5 kiloa.
Bob on iloinen ja leikkisä pentu. Sen päivät koirasuojalla kuluvat muiden pentujen kanssa touhutessa. Sillä on tarhalla ollessaan ollut turvallisia ihmiskontakteja, joten se tulee tottuneesti syliin ja rapsuteltavaksi eikä pelkää ihmisen kosketusta. Koska Bob on tottunut elämään koiraseurassa, sille etsitään ensisijaisesti kotia, jossa sillä on yksi tai useampi koirasisarus tukenaan kotiutumisessa.
Bob on viettänyt viettänyt suojattua elämää koiratarhalla, joten monet asiat adoptiokodissa tulevat olemaan sille uusia. Vieraat ihmiset, autot, monet äänet ja esineet saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Bobille aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.
Bob on pentu, joka tarvitsee kodin jossa se saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista pentukoiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Bobista, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Traces rekisterinumero: 2308/0521/2018 (rekisteröinti voimassa 24.4.2021 asti).
Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna. Pentukoiria (alle 6 kk) ei voida nuoren ikänsä ja pienen kokonsa vuoksi steriloida/kastroida Romaniassa. Näissä tapauksissa adoptoijan tulee sitoutua teettämään toimenpide Suomessa.
Onnentassut ry kuuluu vastuullisiin ’Responsible Rescue’ yhdistyksiin koirien ja kissojen tuonneissa Suomeen.