Elsa

Elsa
Narttu (steriloitu), arviolta 1-vuotias
Elsalla ja äidillään Aililla oli vielä jokin aika sitten yhteinen koti Romaniassa ja oma huolehtiva ihminen. Mutta sitten kaikki muuttui, kun koirien emäntä sairastui koronaan ja lopulta menehtyi. Naapuri otti Elsan ja Ailin huomaansa, kunnes itsekin sairastui ja menehtyi koronan seurauksena. Naapurin sukulaiset tulivat tyhjentämään asuntoa ja koirat hylättiin kadulle oman onnensa nojaan. Onni onnettomuudessa oli, että eläinsuojelija saapui apuun ja nyt Elsa ja Aili ovat eläinsuojelijan koirasuojalla odottamassa mahdollisuuttaan parempaan elämään.
Elsa ja Aili ovat eläneet tähän saakka yhdessä ja ne mielellään annetaan yhteisadoptioon. Tärkeintä kuitenkin on löytää tytöille kodit, joten ne voidaan myös luovuttaa eri koteihin.
Elsa on ystävällinen ja hyväluonteinen tyttö. Se pitää ihmisistä ja pyytää rapsutuksia ja kaipaa kovasti läheisyyttä. Elsa on äitinsä tavoin lempeä ja se pitää ihmisistä, toisista koirista ja kissoista.
Elsa on pienikokoinen ja painaa noin 8-kiloa.
Elsalle etsitään kotia, jossa tyttö saa kaiken kokemansa jälkeen paljon läheisyyttä ja rakkautta. Elsa on vielä nuori koira, joka tarvitsee aktivointia ja liikuntaa.
Adoptoijan tulee huomioida, että tarhaelämän ja useiden Elsan elämässä tapahtuneiden muutosten jälkeen, monet asiat adoptiokodissa voivat olla sille jännittäviä. Vieraat ihmiset, autot, monet äänet ja esineet saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Elsalle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn voi vaatia adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.
Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Elsasta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.