Fay

Fay
Narttu (steriloitu), arviolta 1-vuotias
Eläinsuojelija pelasti Fayn kunnalliselta tappotarhalta. Emme tiedä tämän herkän nuoren tytön menneisyydestä mitään mutta koirasuojalla Fay on osoittautunut ystävälliseksi ja lempeäksi tytöksi. Fay on vielä hyvin nuori, lähes pentu ja selkeästi monet asiat ovat sille vielä uusia.
Fay suhtautuu ystävällisesti ihmisiin, toisiin koiriin ja kissoihin. Faysta varmasti kuoriutuu rakastava perheenjäsen.
Fay on siro, kevytrakenteinen keskikokoinen koira, joka painaa noin 10-kiloa ja sen säkäkorkeus on noin 45 cm. Fay kaipaa vielä lihaksia ja sen paino saattaa vielä nousta mutta korkeutta se ei kasva enää.
Faylle etsitään kotia, jossa sillä on turvalliset arjen rutiinit ja se saa osallistua perheen arkeen. Fayn kodissa saa olla useampia aikuisia ja jo hieman vanhempia koiriin tottuneita lapsia. Fay varmasti myös nauttii, jos sillä on ystävällisiä eläintovereita seuranaan.
Adoptoijan tulee huomioida, että Fay on vielä hyvin nuori ja tarhaelämän jälkeen, monet asiat adoptiokodissa voivat olla sille jännittäviä. Vieraat ihmiset, autot, monet äänet ja esineet saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Faylle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn voi vaatia adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.
Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Faysta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.