JONNY

Uros (kastroitu), arviolta 1,5-vuotias

Jonny pelastettiin muutama kuukausi sitten surulliselta kohtalolta. Poika oli joutunut romanialaiselle tappotarhalle mutta sai uuden alun elämälleen, kun eläinsuojelijat pelastivat tämän pienen pojan turvaan koirasuojalleen. Pojan taustasta ei tiedetä mitään mutta oletettavasti sillä on aiemmin ollut oma koti.

Jonny on arviolta noin 1,5-vuotias. Se on pienikokoinen poika, jonka säkäkorkeus on noin 40 cm ja paino noin 8 kiloa.

Jonny on iloinen ja leikkisä poika. Se on ystävällinen ja pitää niin aikuisista kuin lapsista. Myös koirakaverit ovat Jonnylle mieluisia.

Tälle pojalle etsitään aktiivista kotia, jossa nuori koira saa aktivointia ja liikuntaa sekä paljon koirakontakteja.

Adoptoijan tulee huomioida, että monet kotikoiran elämään kuuluvat asiat voivat olla Jonnylle uusia. Vieraat ihmiset, autot, monet äänet ja esineet saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Jonnylle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn voi vaatia adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.

Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista nuoren koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Jonnysta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.