Klara

Klara
Narttu, steriloitu, 10 kk (s. 05/2021)
Klara ja sisarensa Sima löytyivät noin kuukauden ikäisinä Romaniassa kadulle hylättyinä. Paikallinen eläinsuojelija huolehti pennuista, kunnes ne matkasivat joulukuussa -21 Suomeen omiin koteihinsa.
Klaran perhe joutuu nyt luopumaan tytöstä, koska yhteiselo perheen toisen narttukoiran kanssa ei suju ja koirien välillä on fyysisiä yhteenottoja. Klaralle etsitäänkin uutta kotia perheen ainoana lemmikkinä.
Klara rakastaa omia ihmisiään ehdoitta. Se kiintyy nopeasti ja rakastaa läheisyyttä. Klaralla ei ole ilmennyt eroahdistusta mutta se ei ole tottunut olemaan pitkiä aikoja ilman ihmistä ja nykyisessä kodissa sillä on myös koirakaveri aina seuranaan. Uuden kodin tuleekin varautua yksinolon totutteluun.
Klara on Suomessa ollessaan oppinut jo paljon kotikoiran elämästä. Peruskäskyt ovat hallussa ja Klara on täysin sisäsiisti. Klaralla on kuitenkin edelleen paljon arkuutta uusia asioita kohtaan ja sosiaalistamista tuleekin uudessa kodissa jatkaa. Uusia ihmisiä Klara alussa hieman ujostelee mutta rohkaistuu pian tekemään tuttavuutta. Klaralla ei ole kokemusta lapsista ja ulkoillessaan se kokee pienten lasten äänet ja liikkeet pelottavina. Klaralle etsitäänkin kotia aikuisperheessä tai sellaisessa, jossa lapset ovat jo hieman vanhempia.
Klaralle paras koti olisi sellainen, joka sijaitsee rauhallisessa ympäristössä. Klaralla ilmenee haukkuherkkyyttä, kun se kuulee vieraita ääniä, joten kerrostalo ei sovellu asumismuodoksi.
Klaralla on nyt ikää vasta 10 kuukautta. Klara painaa noin 7-kiloa ja on siro pienikokoinen tyttö. Klaran nykyinen koti sijaitsee Porvoossa ja sitä pääsee sovitusti tapaamaan adoptiohaastattelun jälkeen.
Kodin vaihtuessa Klara tulee varmasti olemaan stressaantunut ja monet asiat saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Klaralle aikaa totutella uuteen kotiinsa omaan tahtiinsa.
Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista nuoren koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Klarasta, täytä adoptiohakemus:
Klara on rokotettu, loishäädetty, tautitestattu ja steriloitu. Sillä on mikrosiru ja lemmikkieläinpassi.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.