Loky

Loky
Uros (kastroitu) arviolta 1-vuotias
Romanialaiset eläinsuojelijat pelastivat Loky-pojan paikalliselta tappotarhalta. Tällä hetkellä poika on turvassa koirasuojalla, jossa se jakaa yhteisen aitauksen Avi-tytön kanssa.
Loky on arviolta noin 1-vuotias. Loky on pienehkö poika, jonka säkäkorkeus on noin 45 cm ja paino noin 10 kiloa.
Loky on nuori koira, lähes vielä pentu, jolla riittää energiaa. Se kaipaa pitkiä lenkkejä, aktivointia ja muiden koirien kanssa peuhaamista koirasuojan virikkeettömien päivien sijaan. Loky on ystävällinen poika, joka pitää muista koirista ja ihmisistä. Erityisesti lapset ovat sen mieleen.
Lokylle etsitään aktiivista kotia, jossa nuori koira saa aktivointia, liikuntaa ja ihmisseuraa. Koirakaverikin voisi olla leikkisän Lokyn mieleen.
Adoptoijan tulee huomioida, että monet kotikoiran elämään kuuluvat asiat voivat olla Lokylle uusia. Vieraat ihmiset, autot, monet äänet ja esineet saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Lokylle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn voi vaatia adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.
Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista nuoren koiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Lokysta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.