Lola

Lola
Narttu, n. 1-vuotias (steriloitu)
Romaniassa kadulta pelastettu Lola matkusti Suomeen kotihoitoon 2.3.2023 ja tämä ihmisrakas tyttö etsii nyt omaa loppuelämän kotiaan. Lolan hoitopaikka sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, jonne sitä pääsee sovitusti tapaamaan adoptiohaastatteluiden jälkeen.
Lola on yställinen ja rakastava tyttö, joka nauttii ihmisen huomiosta. Se on vielä nuori, lähes pentu, ja oppii nopeasti uutta. Se on hyvin utelias ja touhukas koira ja kaipaa puuhastelua. Se tutkii ympäristöään kiinnostuneena ja ketterästi myös kiipeilee paikkoihin. Puuhasteluiden jälkeen Lola kyllä malttaa myös rauhoittua lepäämään.
Lolan kotihoitopaikassa on muitakin koiria, joiden kanssa se tulee hienosti toimeen ja joilta se hakee mallia kotikoirana toimimiseen. Lolan tulevassa kodissa voisi hyvinkin olla koirakaveri Lolan tueksi ja leikkiseuraksi. Lola on myös tottunut kissoihin.
Lola kulkee hienosti hihnassa ja on oppinut lyhyessä ajassa sisäsiisteystaitoja. Ulkoilu on sille kovin mieluisaa, vaikkakin hieman pelottavaa. Mutta oman turvallisen ihmisen ja koiralauman avulla se rohkaistuu tutkimaan ympäristöään.
Lola on positiivinen ja luottavainen koira. Uusiin ihmisiin ja asioihin tutustumiseen se kuitenkin tarvitsee hetken aikaa totutella. Kunhan se saa edetä omaan tahtiinsa, niin se rohkaistuu kyllä luottamaan. Lola kiintyy ihmisiin nopeasti ja sen vastapuolena Lola saattaa jäädä itkemään omien ihmisten perään yksinjäädessään. Yksinoloa tuleekin alkaa harjoitella loppuelämän kodissa.
Lola on pienikokoinen koira, joka painaa noin 7 kiloa ja sen säkäkorkeus on noin 30 cm.
Lola varmasti pitäisi, jos sillä olisi uudessa kodissaan koiraseuraa. Lola tulee myös toimeen lasten kanssa, kunhan ne ovat riittävän koirakokeneita ja antavat Lolalle mahdollisuuden lepoon ja omaan rauhoittumiseen. Lola on herkkäluonteinen, jolle liian hälyisä perhe-elämä tai kaupunkiympäristö voi olla kuormittavaa. Lola myös reagoi vieraisiin ääniin haukkumalla, joten kerrotalo ei ole sille sopivin asumismuoto.
Lola on nuori koira, joka tarvitsee kodin, jossa se saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Se tarvitsee vakaan elinympäristön ja arjen ruutineita luomaan turvaa. Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista Lolan kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Lolasta, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.