Nina

Narttu (syntynyt 19.6.2019)

Daniela kävi ruokkimassa pahamaineisen tehdasalueen koiria ja tuttuun surulliseen tapaan alueelle oli hylätty lisää koiria. Daniela löysi pienen ystävällisen narttukoiran, joka oli viimeisillään tiineenä. Daniela vei emon Bukarestiin eläinklinikalle, jossa emo synnytti kolme pentua, kaksi poikaa ja yhden tytön.

Pennut ovat nyt saaneet kasvaa emonsa turvallisessa huomassa Danielan koirasuojalla. Tällä hetkellä pennut ovat kuukauden ikäisiä ja voivat mainiosti. Pennut leikkivät ja viihtyvät emonsa vierellä. Pennut ovat tottuneet koirasuojalla päivittäiseen ihmiskontaktiin ja ne ovat ihmisten seurassa sosiaalisia.

Nina on pentueen ainoa tyttö. Ninan arvioidaan jäävän aikuisena pienikokoiseksi. Nina ja sisaruksensa ovat valmiit matkustamaan Suomeen vasta, kun kaikki tarvittavat rokotukset ovat kunnossa ja ne ovat riittävästi itsenäistyneet emonsa hoivista.