Pico
Uros (kastroitu), n. 4-vuotias
Pico löytyi nälkäisenä ja sateen kastelemana Cristianan tarhan lähistöltä huhtikuussa 2018. Tämä hellyttävä pikkumies on siitä asti asustanut koiratarhalla.
Picolle tarhaelämä ei ole helppoa. Sillä on joskus ollut luultavasti oma koti ja ihminen ja nykyinen elämä tarhalla koiralaumassa on hämmentävää. Pico ei ole tarhan kaikkien uroskoirien mieleen ja se on joutunut kokemaan kurmuutusta isommiltaan.
Pico on luonteeltaan kiltti ja lempeä. Ihmisiä Pico rakastaa yli kaiken. Se nauttii läheisyydestä ja rapsutuksista ja sopisikin ainoaksi koiraksi saaden ihmistensä jakamattoman huomion. Pico sitoutuu isäntäänsä suurella pienen pojan rakkaudella eikä kaipaa kilpailijoita.
Pico on pienikokoinen alle 10 kg, mutta se on tällä hetkellä reippaasti ylipainoinen. Picon painoa pitää saada alas, ettei matalan, pienen koiran nivelet joudu liialliselle rasitukselle.
Picon toinen silmä on sokea ja silmään on tehty operaatio, joka ei kuitenkaan näköä palauttanut. Silmää pitää välillä puhdistaa ja kosteuttaa mutta tällä hetkellä se ei vaadi muita toimenpiteitä.
Pico pitää rauhallisesta elämästä ja se on tottunut viettämään paljon aikaa ulkona. Sille etsitään kotia vilkkaan kaupunkiympäristön ulkopuolelta, jossa on mahdollisuus omalla pihalla ulkoiluun.
Picon tulevalta kodilta odotetaan ymmärrystä, että monet kotikoiran elämään kuuluvat asiat saattavat olla uusia kuten esimerkiksi hihnakävely ja sisäsiisteys. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Picolle aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli kiinnostuit Picosta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.