Piki

Upea Piki-poika etsii uutta kotiaan
—————————————————-
Piki
Uros (kastroitu), noin 3-vuotias
Piki-poika (ent. nimi Silk) pelastettiin aikanaan Romaniasta, josta se matkasi Suomeen keväällä 2021 ollessaan noin 1-vuotias. Piki sai yhteisen kodin parhaan ystävänsä Leon kanssa ja yhteiselo on näiden kahden samanikäisen uroskissan kanssa sujunut hienosti aina viime aikoihin asti. Nyt poikien välille on kuitenkin tullut jännitteitä ja Pikille etsitään uutta kotia.
Piki on oman arvonsa tunteva verbaalisesti lahjakas poika, jota motivoi ruoka sekä oman ihmisen kanssa kaikenlainen touhuaminen ja huomio.
Piki rakastaa rapsutuksia ja pötkähtääkin mielellään selälleen sohvalle vastaanottamaan rapsutuksia. Pikin mielipuuhaa on kaikenlaisilla leluilla leikkiminen. Pallot ja huiskulelut ovat mieluisia, mutta ehdoton lempilelu on pupun tassu, jota Piki viskelee ympäriinsä.
Kaikenlaiset herkut sekä niiden etsiminen on Pikille myös mieluisaa. Lähestyvästä ruoka-ajasta Piki ilmoitta ruokakippoja kolistelemalla. Piki rakastaa kiipeilyä ja viihtyy korkealla raapimapuussa, josta voi tarkkailla alamaisiaan arvolleen sopivalla intensiivisyydellä. Pikin olisi hyvä olla perheen ainoa kissa, joka saisi olla kodin Kunkku isolla K:lla.
Piki on täysin sisäsiisti, kunhan hiekka on mikrohiekkaa eikä satu tassuihin. Kynsien leikkaaminen onnistuu hyvin sekä Piki rakastaa turkkinsa harjaamista. Piki pitää märkäruuasta hyytelössä sekä kuivaruuasta.
Piki rakastaa omia ihmisiään ja kaipaa läheisyyttä. Oman ihmisen kotiin tulessa Piki juoksee ovelle vastaan hurinan sekä maukumoikkauksien säestämänä. Vieraat miehet saavat Pikin ensin epäluuloiseksi, kunnes se rohkaistuu tekemään lähempäää tuttavuutta.
Pikille etsitään kotia, jossa se saa paljon ihmisen huomiota ja mielekästä aktivointia. Piki on tähän asti elänyt kerrostalossa kaupunkiympäristössä. Pikin uuden kodin asumismuodolle ei ole tarkkoja kriteereitä mutta ulkoilun tulee tapahtua Pikille turvallisesti. Adoptiokodilla tulisi olla aiempaa kokemusta kissoista ja ymmärrystä niiden lajityypillisestä käytöksestä ja tarpeista.
Piki on sirutettu ja sillä on voimassaolevat rokotukset. Pikin terveys on tutkittu eläinlääkärissä säännöllisesti.
Piki asuu tällä hetkellä Helsingissä.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut kissaan perheenjäsenenäsi sen loppuelämän ajan.
Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin sekä eläinlääkärikuluihin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Pikistä, täytä adoptiohakemus sivuillamme: