Selma

Narttu, s. arviolta syyskuussa 2019

Selman elämän alkutaival on ollut vaikea. Selma-pentu löytyi emonsa Ainon ja kolmen sisaruksensa kanssa pellolle hylättyinä. Kaksi pentueen sisarusta menehtyi parvoon mutta siskonsa Sonyan kanssa Selma on nyt kasvanut kolmen kuukauden ikään.

Selman pelastanut eläinsuojelija Simona antoi tytölle nimen Supica, joka tarkoittaa romaniaksi keittoa. Nimi johtuu siitä, että Selma pystyi sairastuttuaan syömään hieman kanalientä, jonka avulla se sai kovasti tarpeellista ravintoa ja energiaa toipumiseen.

Selmalla on nyt ikää noin kolme kuukautta. Se on Simonan huomassa saanut reilusti painoa ja siitä on kasvanut iloinen ja leikkisä tyttö. Selma ei viihdy koira-aitauksessa vaan se pyrkii ihmisen huomaan ja sisälle lämpöiseen leikkimään ja peuhaamaan.

Selmalla on n. kolmen kuukauden iässä painoa alle neljä kiloa. Selma jää aikuisena oletettavasti melko pieneksi, arviolta alle 10-kiloiseksi. Selman isästä ei ole tietoa mutta sen Aino-äiti on pieni ja sirorakenteinen.

Selma vaikuttaa reippaalta ja ihmisrakkaalta tytöltä. Koska Selma on niin tottunut koiraseuraan, se voisi olla onnellisimmillaan kodissa, jossa sillä on yksi tai useampi koiratoveri leikkiseurana ja tukena kotiutumisessa.

Selman tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista pentukoiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa mutta Selmasta saa mitä rakkaimman perheenjäsenen.

Selma on valmis matkustamaan Suomeen tammikuun aikana, kun kaikki tarvittavat rokotukset ovat kunnossa.

Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Selmasta, täytä adoptiohakemus sivuillamme.