Viivi

Viivi
Narttu, s. arviolta joulukuussa 2021
Katso video Onnentassujen Facebookista!
Viivin pieni emokoira Olga eli romanialaisen perheen pihalla, ketjuun kiinnitettynä. Kun se synnytti kaksi pentua, Viivin ja Veetin, niin omistaja pyysi paikallista eläintensuojelijaa hakemaan ne pois. Neuvotteluiden jälkeen perhe suostui antamaan myös Olga-emon pois.
Tämä pikkuperhe onkin sen jälkeen saanut elellä koirasuojalla turvassa ja Viivi ja Veeti ovat nyt kasvaneet noin neljän kuukauden ikään ja ovat pian valmiita matkaamaan omiin koteihinsa.
Viivi painaa nyt noin 5 kiloa ja siitä kasvaa aikuisena arviolta pienehkö matalarakenteinen koira. Viivin emo on pienikokoinen ja painaa noin 6 kiloa.
Viivi on ystävällinen ja leikkisä pentu. Sen päivät kuluvat koirasuojan pienempien kanssa touhutessa. Viivi on hyväntuulinen ja iloinen tyttö, joka nauttii ihmisen sylistä ja rapsutuksista. Ensin se hieman ujostelee itselleen uusia ihmisiä, mutta rohkaistuu nopeasti. Se tulee tarhan hulinassa hyvin toimeen kaikkien kanssa.
Viivi on viettänyt suojattua elämää koiratarhalla, joten monet asiat adoptiokodissa tulevat olemaan sille uusia. Vieraat ihmiset, autot, monet äänet ja esineet saattavat alussa tuntua pelottavilta. Adoptoijan tuleekin varautua antamaan Viiville aikaa totutella kotikoiran elämään omaan tahtiinsa. Monen asian opettelu sisäsiisteydestä hihnakävelyyn tulee vaatimaan adoptoijalta kärsivällisyyttä ja aikaa.
Viivi on pentu, joka tarvitsee kodin, jossa se saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa. Koirakontaktit ovat sille tärkeitä. Tulevalta kodilta odotetaan sitoutumista pentukoiran kasvattamiseen positiivisella vahvistamisella.
Tutustu sivullamme tarkasti adoptioprosessiin ja harkitse, oletko sitoutunut rescue-koiraan perheenjäsenenäsi koiran loppuelämän ajan. Adoptoijan tulee olla valmistautunut myös mahdollisiin haasteisiin. Mikäli asiaan perehdyttyäsi olet kiinnostunut Viivistä, täytä adoptiohakemus:
Eläinten tuonnissa Suomeen käytämme viranomaisvaatimusten mukaisesti TRACES – järjestelmää. Adoptiokoiramme tulevat Suomeen rokotettuina, loishäädettyinä, tautitestattuina, sirutettuina ja steriloituna. Pentukoiria (alle 6 kk) ei voida nuoren ikänsä ja pienen kokonsa vuoksi steriloida/kastroida Romaniassa. Näissä tapauksissa adoptoijan tulee sitoutua teettämään toimenpide Suomessa.
Onnentassut ry on sitoutunut vastuulliseen rescuetoimintaan ja noudattaa suomalaisten rescueyhdistysten luomia yhteisiä Responsible Rescue -toimintakriteereitä.